Tavallisesti, ainakin tällaisen kuvan olen saanut, että lastenkutsut vietetään päiväsaikaan, ehkä pienimuotoisesti perheen, lähisukulaisten ja naapurin lasten kesken. Nämä juhlat alustettiin meille, että tarjolla on ruokaa, juomaa sekä esiintyjä/laulaja ja juhlat alkavat sunnuntai-illalla klo 18.30. "Mielenkiintoista", taisi olla ensimmäinen ajatus ja heti ensimmäiset mielikuvat mahdollisista intialaisista juhlista nousivat mieleen; paljon sukua, ystäviä, kauniita perinneasuja, runsaasti ruokaa, värejä, laulua, tanssia.. Mutta ovatko lapsen 1-vuotisjuhlat myös sellaiset? Lähdimme ottamaan selvää.
Astuimme bussiin ja matkasimme juhlapaikalle, esikaupunki alueelle. Jo bussissa sitä alkoi hiukan pelottaa, että mihin tässä ollaan matkalla, sillä voisi sanoa, että olimme vähemmistöä.. Astuttuamme pois bussista, olo oli aika surrealistinen. Me kaksi kalkkilaivan kapteenia juhlapuvuissamme ja kukkapuska kädessämme astumme suoraan lähiöön, jossa on asukkaita ympäri maailmaa. Lyhyen kadun pätkän käveltyämme olemme ohittaneet jo puolalaisia, romanialaisia, intialaisia sekä koko joukon muita maailman kansalaisuuksia. Ja lähes jokainen on luonnut meihin kysyviä katseita. Apua! Enää emme edes tunteneet olevamme Englannissa. Tämä bussi vei meidät johonki aivan erilaiseen maailmaan..
Suuremman kadun varrella näytti tältä. Tuli vahvasti mieleen Intia, jossa suurempien katujen varsilla oli vieri vieressä pieniä putiikkeja ja kauppoja, joista saattoi löytää mitä vain. Englanniksi tämän voisi tunnistaa pankkien ja mainosten perusteella, mutta tämä oli todellinen matka ulkomaille! Ja voi sitä mielenkiinnon määrä, jonka saimme osaksemme; katseet ihmettelivät meitä, olemustamme ja tuntuivat selkäytimessä asti.
Hetken ihmeteltyämme tätä kaikkea löysimme kuitenkin aika helposti perille. Vastaanotto oli lämmin niin isännän kuin vieraidenkin puolelta ja juhlapaikalla alkoi heti valokuvaaminen niin paikalle hommatun kuvaajan kuin myös vieraiden toimesta. Itse juhlakalu oli kuulemma vielä nukkumassa, mutta juhlathan olivat vasta alussa..
Tässä Outi pääsi poseeraamaan samassa pöytäseurueessa olevan tytön kanssa.
Laulaja/dj oli päässyt jo alkuun ja esitti meille hindin kielisiä kappaleita. Kuvassa vasemmalla myös päivänsankari isänsä sylissä. Hän oli vihdoin herännyt ja pääsi heti kiertämään juhlapaikkaa sekä viihdyttämään vieraita.
Tosiaan näissä juhlissa ihmiset kiertelivät muutenkin pöydästä pöytään ja vaihtoivat paikkaa minkä kerkesivät, joka eroaa totutusta juhlakulttuurista sinällänsä, että meillä paikat määritellään ja niissä vietettään iltaa, kunnes ns. virallinen osuus (syöminen, puheet jne.) ovat ohitse, ja seurustelu on vapaamuotoisempaa.
Myös juhlapaikalle saapuminen oli hyvinkin venyvä käsite, ja huomasimme olevamme lähes ainoita tasan kutsun osoittaman ajan mukaan saapuneita. Oikeastaan juhliin alkoi väkeä virrata vasta tunnin jälkeen aloitus ajankohdasta ja sen jälkeen ihmisiä alkoi virrata tasaiseen tahtiin ja isännän huoli siitä, ettei ketään saavu juhliin oli turha.
Intialaisittain ruoka oli jaettavassa muotossa, erittäin herkullista ja ihanan mausteista. Todella hyvää!
Tämä kuva on alkuruuista, joita luulimme jo pääruuiksi, koska valikoima oli todella laaja ja täyttävä.
Tässä pikku prinsessa puhaltaa ensimmäisen kynttilänsä ja laulamme hänelle onnittelulauluja. On ilmeisesti myös perinne, että vieraat käyvät syöttämässä lapselle sekä vanhemmille kakkua.
Tämän jälkeen luulimme noutavamme kakkua kuten juhlissa yleensä kuuluu, mutta saimmekin pöytäämme lisää ruokaa, pääruuat. Tarjolla oli herkullista lammasta sekä kasviscurrya (joista valitettavasti en tajunnut ottaa kuvaa, koska olin niin pökerryksissä tästä kaikesta). Olimme tosiaan jo suunnittelemassa lähtöä, kunnes meille sanottiin, ettemme missään nimessä voi vielä lähteä, "tarjolla tulee olemaan lisää ruokaa ja juomaa sekä tämä on perhejuhla, tämä on ainutlaatuinen tilaisuus!". Tietysti jäimme. Halusimme kuitenkin nähdä tämän loppuun asti, väsymystä uhaten.
Jälkiruokana oli eräänlaista porkkanakakkua sekä aivan herkullinen syntymäpäiväkakku, nammm.. Ja valitettavasti kuva puuttuu jälleen, olin pökerryksissä tästä kulttuurishokista.
Loppuillasta joukkoomme liittyi Ossin työporukka (suoraan töistä tulleina) ja tanssi yltyi niin, että loppujen lopuksi kaikki olivat tanssilattialla joko omasta tahdotaan tai muiden painostuksesta. Synttärisankarista ei ollut enää tietoakaan, eivätkä nämä kyllä ihan perinteisiltä lastenjuhlilta tuntuneet, mutta intialaiset tuntuvat pitävän juhlista ja tekevät niistä ikimuistoisia.
