Suklaatehtaan takana on paikka, josta kaikki ovat joskus kuulleet...
Junamme siis puksutti Cadbury-suklaatehtaan ohi päämääränään Worcester, tuon maailman kuulun kastikkeen kotikaupunki. Suurin osa ihmisistä tietää tuon maustekastikkeen, mutta sen ääntäminen onkin eri asia. Olen kolmesti keskustellut tästä kaupungista ja aina onnistunut lausumaan sen niin, ettei kukaan tiedä, mistä oikein puhun. Onneksi on kartat keksitty, joten sieltä sen joutuu aina osoittamaan. Nyt tosin osaamme jo lausua sen, onneksi!
Emme tienneet mitä oikein odottaa tältä "pikkukaupungilta". Olisiko siellä mitään meille?
Tarinahan tässä menee niin, että tarkoituksemme oli mennä katsomaan ystäväämme sinne, joka siis opiskelee kyseisessä kaupungissa. Ostettuamme liput, Ossi huomasikin viestin liian myöhään.. "Olen kipeänä", hän oli ilmoittanut jo edellisenä iltana. Voi ei, mitä nyt tekisimme?
Päätimme lähteä seikkailemaan omin päin tähän kastikekaupunkiin, ja olikin onni, että näin päätimme tehdä!
Pienen kävelyn ja kummastelun jälkeen saavuimme keskustaan. (Tietysti tässä pikkukaupungissa oli kaksi juna-asemaa, joista valitsimme sen ensimmäisen, joka oli hiukan kauempana keskustasta.) Matkalla ihmettelimme, mihin olimmekaan oikein tullut. Ei ihmisiä missään, eikä oikein mitään missään...
Mutta kohta onni kääntyikin meille. Worcester olikin mitä ihanin pieni kaupunki! Paljon kävelykatuja, pikku putiikkeja, joista vieläpä moni oli auki sunnuntaina. Ehdimme jo epäilemään, että olimme valinneet huonon päivän vierailuumme. Sunnuntai kun sattuu olemaan viikon ainoa yhteinen vapaapäivämme tällaiseen seikkailuun, mutta ehei, Worcester toivotti meidät avosylin ostoksille.
"Reindeer Court" oli aivan valloittava sisäpiha-sokkelo, joka oli myös täynnä toinen toistaan ihanampia pikku putiikkeja. Paras löydöistä oli tämä
Rock Follies Vintage-kauppa, jonka näyteikkuna oli aivan mielettömän houkutteleva herkku!
Mutta kaikeksi pettymykseksi se oli sunnuntaisin kiinni... Mikä harmistus. Jouduimme tällä kertaa tyytymään ikkunaostoksiin, mutta tänne on vielä pakko palata, ehdottomasti!
Outi se vain jäi himoitsee noita aarteita. Ensi kerralla toivottavasti päästävät meidät sisään.
Mutta ei auttanut itku markkinoilla, joten suuntasimme etsimään jonkinlaista välipalaa. Kana-pekonisandwich ja porkkanakakku kahvien kera saivat meidät jatkamaan taas seikkailuamme.
Välipalan jälkeen suuntasimme tiedostamattamme Worcesterin katedraalille. Tosiaan tämä oli täysin harhailun tulosta. Tajusimme vasta junassa matkalla, että emme tiedä tästä kaupungista mitään, ei yhtään mitään. Onneksi jokaisesta itseään kunnioittavasta englantilaisesta kaupungista löytyy ainakin yksi katedaali, kirkko tai linna, jota pääsee tutkailemaan. Worcester ei tuottanut meille pettymystä tässäkään asiassa.
Varsin syksyisessä säässä pääsimme ihailemaan tätä upeaa katedraalia. Myös Ossi myhäilee tyytyväisenä.
Ihailtavaa riitti; mahtailevan ulkokuoren sisään mahtui mykistävän upeita holvikaarikäytäviä...
... todella taidokkaita lasimaalauksia...
... ja mitä upeimmat kahvilan tuolit! Jos olisin näppärä käsistäni puutöiden saralla, ottaisin varmasti hiukan mallia näistä tuoleista. Ihanat värit, ihana muotoilu, ehdottomasti kyllä!
Ulkona kirkon takana avautui kaunis näkymä englantilaistyyliseen puutarhaan, jonka takana virtasi rauhallisena Severn-joki. Ilma oli kolea ja ihana syksy näyttäytyi meille väriloistossaan. Worcester on aivan mielettömän upea kaupunki, jossa on kaikkea, mitä ihminen tarvitsee. Odotan jo seuraavaa vierailuamme tänne.
Ja takaisin Birminghamissa illan kruunasivat herkkuhampurilaiset. Päivä oli mitä mahtavin, onneksi lähdimme tutkimusmatkallemme tuntemattomaan...
