Englanti, pienen pieni Amerikka?

En aiemmin ole törmännyt termiin "Black Friday", elikkäs musta perjantai. Mielikuvaksi tästä tulee ensimmäisenä mieleen jotain surullista, ihan kuin tuona päivänä olisi tapahtunut jotain kamalaa, koska musta väri ei yleensä merkkaa mitään positiivista tai hauskaa tapahtumaa.

Tosiaan jotain surullista tässä mustassa perjantaissa on, mutta ei mitään dramaattista, ei hätää. Tänään siis oli "Black Friday", ja se merkitsee tolkutonta shoppailua. Kaupoissa pyörii ihmisiä, jotka jonottavat, ryntäilevät ja ostavat kaikenlaista (turhaa tai tarpeellista) kerrankin, kun halvalla saa.

Black Friday siis avaa joulushoppailusesongin ja arvatkaa tai älkää, se on peräisin Amerikasta! Kyllä! Vuonna 2005 oivallettiin tehdä kauppojen joulusesongin avajaisista perinne ja siitä eteenpäin joka marraskuun viimeinen torstai pyhitetiin ostosjuhlaksi, jolloin kaupat aloittavat alennuksensa.

Kävin pikaisesti töiden jälkeen jättimäisessä Bullring-ostoskeskuksessa katsomassa, miten tämä amerikkalainen kulutusjuhla näkyy täällä päin. Radio ainakin on toitottanut töissä jo useamman päivän ajan tästä mustasta perjantaista ja sen huimista tarjouksista, pakkohan sitä oli käydä tarkkailemassa.

Lopputulos: jonoja, ihmisiä paljon, nälkäkin tuli ja... OSTOS!
Minut on huijattu tähän kulutusjuhlaan mukaan!!

Ja sanonpa vaan, että ostin maailman ihanimmat kotipöksyt törkyhintaan, mutta sanotaan vaikka näin, että olen niiden arvoinen :)

Perinneruokailemassa

Tässä eilen Ossi oli kokkausvuorossa ja luvassa olikin varsinaista perinneruokaa; rekkamiehen annos pyttipannua ja kyytipojaksi tietenkin lasillinen maitoa.
(No myönnettäköön, meillä se oli epärekkamiesmäiseen tapaan mantelimaitoa, eikä täysmaitoa.)

Jälkiruoka jatkoi hyvin alkanutta perinteistä linjaa, eli joulutorttuja, tosin englantilaisella twistillä (=hassun makuinen valmistaikina ja tuoreista luumuista tehty hillo). Juomana oli tietysti teetä!

Sitä vaan olen tässä miettinyt, että miten kaikki voikaan maistua niin erilaiselta täällä, vaikka raaka-aineet ovat kutakuinkin samoja, ruuan tekee samalla tavalla, mutta lopputulos maistuu aina jotenkin englantilaiselta. Olen syynännyt perunalajikkeita, jauhelihapakettien sisältöjä ja koettanut noudattaa kaikkia mahdollisia suomalaisia ruuanlaittokikkoja, mutta lopputuloksena on aina erilainen, ei-niin-autenttisen-makuinen suomalainen ruoka. Eikä siinä mitään, näillä eväillä ollaan varsin mainiosti pärjätty, mutta tässä alkaa pikku hiljaa aukeamaan suomalaisen ruuan salaisuus. Puhdas, laadukas ja aito ruoka ei kaipaa mausteeksi muuta kuin sen suolan ja pippurin. Ihan tässä innostuu suomalaisesta ruuasta!

Eilen myös kalenteria tarkkaillessani havahduin; 9 viikkoa töitä jäljellä!! Tosin kuukausiksi muutettuna se on vielä kaksi kuukautta, mutta yhdeksän viikkoa kuulostaa niin paljon vähemmältä, että se sai jo orastavan lomatunnelman käyntiin... Loma loma loma!

Puolen vuoden rajapyykki

Kyllä se näin on, että puolisen vuotta on jo vieraalla maalla vierähtäny. Jos kaikki ei olisi mennyt hyvin, niin todennäköisesti olisimme jo matkalla Suomeen, mutta asiat ovat tosiaan sujuneet upeasti. Uskallamme vielä siis olla täällä maaliskuuhun asti, vielä muutaman kuukauden.

On huomattu, että täällä ollessamme sitä on ajatellut kaikenlaista, ja se matka omaan itseensä on ollut se tärkein. Vaikka kaikki muu on ympärillä muuttunut, niin itse on ollut koko ajan läsnä itselleen. Eihän sitä itse itseään voi piileskellä, eihän?

Olen myös törmännyt lausahdukseen:

"The world is a book and those who do not travel read only one page."

"Maailma on kuin kirja, ja ne jotka eivät matkusta, lukevat vain yhden sivun."

Pidän tuosta sanonnasta, sillä se kertoo, kuinka matkailu avaa uusia näkökulmia kaikkeen. Täällä Englannissa ollessamme maailma on avautunut aivan uudessa valossa, ja sen takia olen kiitollinen siitä, että päätimme lähteä tälle reissulle. Kerrassaan hyvä idea, me, loistavaa!

Kaikesta huolimatta tärkeintä on se, että on paikka jonne palata ja ihmisiä, joiden tapaamista odottaa.
Ihmisten lisäksi suuri ikävä on myös karvaisia ystäviä...

 Team Viiru & Pesonen on ajatuksissa silloin, kun iltaisin kotona on aavemaisen hiljaista...

Joulumarketilta löytyi onneksi häivähdys myös Suomea. Satuin kävelemään illalla marketin lävitse ja kontin päälle oli vedetty pressu, jossa komeili tutun oloinen maisema. Mieleeni tulivat Lapin mökit ja kyllä, oven yläpuolelta löysin tekstin "Ylläsvilla". Siinä sitten hihkuin ja räpsin kuvia, hauskaa!

Ja eilen postimies toi jouluista postia: Partiolaisten perinteinen adventtikalenteri! Sormet syyhyten voi taas alkaa availemaan luukkuja ja laskemaan päiviä. Jotain siinä vaan on...

Kohta voi sormet syyhyten jo laskea päiviä tulevaan lomaan (Teneriffalle tammikuun lopussa), mutta hoidetaan nyt ensin tämä jouluhässäkkä pois alta. Töissä tahti kiihtyy ja vapaapäivät vähenee, mutta tammikuussa tahti muuttuu.

Paljastus!

No nyt rakkaat seuraajat on se aika, kun paljastamme tatuointi-projektin tuloksen. Loppusilauksen nämä taideteokset saavat vasta 6. tammikuuta, jolloin lisätään vielä hieman väriä ja varjoja, mutta kyllä näitä jo nyt kelpaa esitellä! Molemmat meistä, niin tatuoija kuin asiakaskin, olivat innoissaan ja tyytyväisiä lopputulokseen. Olkaa hyvät, kuvamateriaalia...

Saanko esitellä Ahti ja Vellamo, vesiemme kuninkaalliset.

Tekemiseen meni koko päivä, kahdeksan tuntia, neljä tuntia kumpaankin, mutta voih ja ah, mikä lopputulos. Charlotte on maailman taitavin tekijä ja uskomaton piirtäjä, oli todellinen onni, että löysin hänet!

Nyt alkaakin se aikaa vievin osuus, parantuminen. Ei kuitenkaan huolta, hellällä huolenpidolla, rasvalla ja kelmulla saamme ihon tuossa tuokiossa taas kuntoon. Eläköön ihmiskeho ja sen uskomaton kyky selvitä kaikenlaisista kommelluksista!

Karnevaalitunnelmaa

Mitenköhän sitä voi ihminen enää mistään muusta kirjoittaakaan kuin joulusta?
Täällä sitä tulee jo joka tuutista, joten eiköhän taas jaeta vähän kuvia siitä itsestään...

"Määränpäänä joulu"
Viime lauantaina syttyivät kaupungin jouluvalot ja paikalla oli kuulemma joulupukki sekä englantilaisille kanssakulkijoillemme taianomaisia eläimiä, poroja. Tämä tiedon sain työkaveriltani, koska itsehän vietin koko lauantain töissä. Töiden jälkeen kuitenkin oli pakko käydä ihailemassa keskustan valoja, ja jonkinlaisia virityksiähän sieltä löytyi...

Hommat tuntuivat kuitenkin vielä olleen pahasti kesken, sillä jokaisella kadunkulmalla oli joukko työmiehiä nostureineen tuomassa kaduille lisää tavaraa joulutoria varten; joulukoristeisia kontteja, lisää valoja ja karuselleja kansan huviksi. Näistähän tulee varsinaiset kekkerit, ajattelin!

Kaiken sen karnevaalitunnelman, valojen ja työmiesten lisäksi löysin toisenlaisenkin maiseman, ehkä hiukan perinteisemmän joulun tunnelman. Ihan keskustassa nököttävä, sammaltakin kasvava kirkkovanhus näyttäytyi täysikuun loisteessa seuranaan perinteinen joulupuu. Vaikuttavaa, mutta valitettavasti kuva ei tuo oikeutta sille oikealle näylle.

Kaiken tämän ansiosta aivoni ovat jo asettuneet "valmistaudu jouluun"-vaiheeseen, joten joulukorttien väsäys alkoi tänään. Olen myös käyny ihailemassa joulukoristeita ja pari mukavaa on osunut silmään, joten annan luvan itselleni ihan vain pariin joulukoristeeseen, ettei keväällä sitten Suomessa laukkuja purettaessa huomata siellä olevan vain joulukrääsää.

Ensi torstaina joulutori aukeaa kokonaisuudessaan ja saa nähdä, kuinka se tulee vaikuttamaan arkeen. Työmatkani meinaan kulkee juuri tuon torin läpi, joten pääsen nauttimaan sen tunnelmasta joka päivä!

Marraskuun perinteet

Jo monena iltana ulkona on paukkunut, ja voin sanoa, ettei se ole pakkanen, vaan ilotulitukset. Yhtään ilotulitusta en ole kuitenkaan nähnyt, niinpä lähdin kävelylle niin sanotusti "ilotulituksia metsästämään". Päättömältä tuntuvan poukkoilun ja kuulemani perusteella, missä paukkuu eniten, en löytänyt kunnon ilotulituksia. Koko ajan poksui ja se tuntui kuuluvan joka suunnalta, mutta viimein yhden punaisen räiskähdyksen onnistuin näkemään talojen takaa vilaukselta. Hitaan sytytyksen vuoksi en kuitenkaan pysty todistamaan tätä tapahtumaa kuvilla, valitettavasti...

Olen kuitenkin kuullut tämän olevan englantilainen perinne, "bonfire night", jota juhlitaan marraskuun alussa ja sen historia vie aina 1600-luvulle asti. Historia kertoo, että Lontoon parlamenttitalo uhattiin räjäyttää säpäleiksi erinäisten uskonnollisten erimielisyyksien johdosta, mutta viime tipalla kuningas sai selville syyllisen ja hänet saatiin kiinni ja siihen maailman aikaan tietysti hirtettiin. Samana iltana parlamenttitalon ja kuninkaan pelastumista juhlittiin ilotulituksin. Tämän vuoksi Englannissa vielä näinäkin päivinä järjestetään ilotulituksia tämän tapahtuman johdosta.

Englantilaiset ne tykkää muistella menneitä, eikö niin?

Vieressä kuva miehestä, joka oli tämän kaiken takana;
Guy Fawkes.




Myös intialaiset viettivät kuun vaihteessa eräänlaista valon juhlaa, joka on siis hindulainen uuden vuoden alku, mutta se onkin sitten toisenlainen tarina se. Töissä vain keittiöpäällikkö toivotti hyvää uutta vuotta ja oli innoissaan heidän perheensä hankkimista raketeista, jotka siis myös kuuluvat tähän hindujen juhlaan. Aikamoista paukuttelua siis täällä päin maailmaa tällä hetkellä!

Ja eivät ne perinteet vielä tähän loppuneet!

Vielä olisi yksi englantilaisille merkittävä tapahtuma edessä, ensimmäisen maailman sodan päättymisen muistopäivä. Sota päättyi siis aselepoon 11. marraskuuta 1918 klo 11.00 ja perinteisesti vietetään tuona päivänä tuohon aikaan kahden minuutin hiljaisuus kaatuneiden muistoksi.

Katukuvassa tämä muistaminen näkyy yllättävän monen vastaantulijan rinnalla olevista punaisista kukista, unikoista, jotka ovat perinteinen muistopäivän symboli.

 Tässä sellainen yksi esimerkkinä; muistopäivän unikko. 

Vielä loppuun raportti säästä: sataa, sataa ja sataa. Tuuli on ollut kova ja talven viileys on saapunut tällekin saarelle. Varsinkin sisätiloissa viileys piinaa, kiitosta vain englantilaiselle talonrakennuskulttuurille. Villasukat ovat tulleet tarpeeseen; suuri kiitos mummille, jonka viime vuoden joululahja-villasukat lämmittävät meidän molempien jalkoja.

Hrrr... Ja patterit huutaa täysillä!

Lumitilanne silti vielä nollassa, ja ihmetystä työporukassa herätti, että Suomessa sataa jo nyt lunta, jo tässä vaiheessa talvea!

Totuus eräästä päivästä

Totuus päivästä tulee olemaan karu.

Heti aamusta aloin filosofiseksi ja pohdiskelin..

Pitääkö joka päivä tehdä jotain merkittävää?

Pitääkö aina olla kiire johonkin?

Pitääkö aina olla menossa johonkin?

Tuntuu, että joka päivälle pitäisi olla suunnitelmaa ja ohjelmaa,

ettei vain olisi liian tylsä ja tavallinen, inhottavan arkinen.

Hei laiskamadot, jotka vietätte pitkän aamun ja ihmettelette elämää iltapäivään asti.

Sen tuloksena syntyi kuitenkin tällainen päivä...

Huomasin patiollamme kasvavan sammalta. Luonto se siellä yrittää selvitä keskellä kaupunkia. Olenkin kaivannut syksyisiä metsiä, sammalta ja sieniä. Nyt voimme nauttia tästä pienestä vihreydestä patiollamme.

Piipahdus ulkoilmassa olikin tänään piipahdus taidegalleriassa.

Matkan varrella oli myös ihailtavaa.

Turisteina nappasimme kuvan muun muassa tästä koristeellisesta sillasta.

Ikon-gallerian näyttelyssä oli esillä korealaisen Lee Bul´n tilataideteoksia,

jotka leikittelivät valoilla sekä peileillä.

Saimme päivän valokylvyn, kun eksyimme peililabyrinttiin.

Pieni näyttely sisälsi suuria oivalluksia, mutta oli aivan hetkessä ohi. Toisaalta hyvä, sillä kahvihammasta alkoi hiukan kolottaa ja jotain pientä makeaakin voisi siinä samalla haukata.

Tänäänkin siis teimme jotain, emme kiirehtineet, vaan menimme päämäärätietoisesti eteenpäin.

Nimimerkillä "ihanan arkinen totuus tästä päivästä".

Pssst... 

Joulukuusia bongattu paljon, lunta ei vielä näkyvissä.