Kotipesässä

"Huh, mikä reissu!"

Se taitaa olla tiivistys kymmenen viime kuukauden tapahtumista. Olemme kyllä saaneet elämää mullistavan kokemuksen ja oppineet yhtä sun toista. Kannatti uskaltautua.

Maisemat ja ilmat viime aikoina ovat olleet tällaiset; rauhaisaa eloa, kaunista luontoa ympärillä ja mahtavan aurinkoisia päiviä ja hetkiä. On se ihanaa olla kotona rakkaiden seurassa.

Ja Suomi, sinä olet kaunis.

Jälkikirjoitus...
Oli ihanaa myös pitää teitä ihmisiä ajantasalla eli päivitellä tätä blogia niin, että kuulumiset tuli noin viikottain raportoitua. Paljon jäi kertomatta, niin paljon ehti tapahtua, mutta ei tämä tähän jää! Innostus kirjoitteluun ja arkipäivän ilojen jakamiseen jäi, joten jatkossa voitte seurata ja lueskella kuulumisia uuden blogin kautta.

(Väritetty elämäni-nimeä se kantaa ja sinne pääset tästä "klik".)

Viimein, viimein, viimein...

Nyt alkaa jo jännittää, vatsassa asuvat perhoset ovat aukaisseet siipensä ja hipsuttelevat sisuskaluja. A-pu-a. Mietin jo, että mahtoiko tämä tuntua näin jännittävältä, kun lähdimme Suomesta tännepäin, mutta en muista.

Jännitystä lisää Norwegianin lakkoilu ja värinät siitä, että pääsemmekö varaamallemme lennolle. Tämän päivän, sunnuntain, tiedoitteen mukaan pääsemme lähtemään ja lennot eivät ole kuin korkeintaan myöhässä. Että saa nähdä millainen kotimatka on tiedossa ja koska...

Myös piukean pulleiden rinkkojen kantaminen tuottaa jo nyt tuskaa. En ole mikään voimamies, eli 20 kiloa selässä saa minut heilumaan. Toivottavasti Lontoon ruuhkassa kukaan ei tönäise minua, tai muuten jään sätkimään raajat taivasta kohden kuin koppakuoriainen. No, onneksi on Ossi nostamassa!

Ai niin, kävimmehän tänään taas hiukan herkuttelemassa...

Se oli nyt korkea aika herkulliselle, perienglantilaiselle Sunday Roastille. Tämä oli viimeinen mahdollisuus tälle kiistellylle aterialle, sillä aiemmat kokemukset eivät ole olleet mairittelevia. Ja tadaa! Vihdoinkin osui ja upposi, oli meinaan todella hyvin toteutetut annokset. Tiesimme, että Englannissakin osataan kokata!

Ossille ylikypsää nautaa, Outille broileria rapsakalla nahalla sekä tietysti kaikki mahdolliset lisukkeet: Yorkshire puddingit, kasviksia, kastikkeet, paahdettua perunaa sekä perunamuusia. Olipas kotoisan rehellinen ateria, joka kruunattiin tietysti jälkiruuilla...

Taaempana kirsikka-pavlovaa ja purkissa raparperipiirasta, mmmm...

Tuhdin aterian jälkeen takaisin todellisuuteen, eli mopin varteen ja pakkailemaan omaisuutta.

Mutta me teimme sen!!

Herra Westonsin luona

Tästä se kaikki lähti; meinaan vuonna 1878 Henry Westons alkoi valmistamaan siideriä ja sitä tehdään samoilla sijoilla vielä tänäkin päivänä.

Yrityksen johdossa ovat mukana Henryn lapsen-lapsen-lapset; Helen, Tim ja Henry. Lisäksi Helenen poika toimii yrityksessä siiderin tekijänä, eli suku on edelleen mukana tässä hommassa tiiviisti. Se oli mukava kuulla, että siiderin teko on luotettavissa käsissä.

(Tässä talossa asuu nykyään se nuorempi Henry Westons.)

Ja koska Westonsin suku on tehnyt niin maistuvaa siideriä jo niin kauan, olimme me paikan päällä tutustumassa siihen miten se oikeastaan tapahtuu!

Kaikkihan lähti tietenkin pienestä, niinkuin suurilla asioilla on tapana. Ensin omenat kerättiin käsin, murskattiin tonnin painoisella kivellä hevosen avustamana ja mehu kerättiin talteen.

Aikojen kuluessa välineet ovat tietenkin muuttuneet myös siiderin teossa ja "kivihyrrän" jälkeen siirryttiin puristamaan mehua tuolla vasemman puoleisella, kaivon näköisellä vempeleellä ja siitä taas askeleen kehittyneempi, oikean puoleinen puristin oli käytössä vielä vuoteen 1999. Uskomatonta!

Nyt tehtailla on neljä modernia, mekaanista omenapuristinta, jotka pauhaavat ympäri vuorokauden sadonkorjuun aikana, jotta siideriä saadaan kuljetettua ympäri maailmaa, aina kaukaiseen Suomeen asti. Pienestä siideritilasta on lähdetty, ensin hevoskärryillä siideriä vieden lähikaupunkien pubeihin, sitten höyryjunien avustuksella isompiin kaupunkeihin ja loppujen lopuksi ympäri maailmaa. Täältä niitä lähtee...

Mutta ehti Henry Westons muutakin elämän aikana tekemään kuin siideriä, hänellä oli yhdeksän lasta; 5 tyttöä, 4 poikaa. Muun muassa Westons Vintagea kypsyy tälläkin hetkellä hänen tyttäriensä mukaan nimetyissä valtavissa tammitynnyreissä. Henry ei tahtonut tunteettomasti numeroida säiliöitään, joten niitä oli nimetty niin tyttärien kuin esimerkiksi jalkapallojoukkueidenkin mukaan.

Kierroksemme päättyi tietenkin Westons-myymälään, jossa pääsimme maistelemaan myös kaiken tuon murskauksen, puristamisen ja kypsyttämisen tuloksia eli työn hedelmiä, ja siideri oli täälläkin yhtä maukasta kuin muulloinkin nautittuna. Henryyn voi aina luottaa.

Herkkuja, mutta minkälaisia herkkuja

Tällä kertaa siis herkkuja maailman huipulta.

Kävimme ruokailemassa Adam´s-ravintolassa, joka on palkittu muun muassa Michelin tähdellä.

Jännitystä oli ilmassa, kun iltaan piti valmistautua miettimällä; kummat ovat paremmat, rikkinäiset juhlakengät vai ehjät kangaskengät? Jälkimmäisillä mentiin, eikä meitä käännytetty ovelta pois. Onneksi! Sillä olisi ollut kurjaa jättää väliin tämä illallinen...

Alkuun saimme kolme erilaista keittiön tervehdystä, mutta kuvat jäivät niistä ottamatta, sillä vielä hiukan jännitti, vaikka olimme päässeet jo paikoillemme. Ja onkohan se oikein edes sopivaa ottaa kuvia hienossa ravintolassa? Päätin kaivaa kännykkäkameran esille, kun viereissä pöydässä istuvat rouvat räiskivät kuvia salamavalon kera. Luulen kuitenkin, että nämä nopeat näpäytykset antavat tunnelmaa siitä, mitä söimme.

Kania, verimakkaraa, persiljaa ja sinappia.

 Kampelaa, katkarapua ja punakaalia.

Peuraa, kurpitsaa ja ohraa.

Juustolautasen sekä portviini-lajitelman sai valita niin tahtoessaan ja mehän kokeilimme. 

 Vihreää teetä, limeä ja rahkaa.

Tummaa suklaata, lipstikkaa ja niittysuolaheinää.

Lopuksi saimme vielä kolme erilaista konvehtia. Yksi poksui suussa, toinen suli suuhun välittömästi ja kolmannessa oli toffeeta sekä seesaminsiemeniä ja pähkinää.

Tällainen oli siis viiden ruokalajin maistelumenu Adam´sissa. Aika herkku! Nautimme niin täysillä, että olimme kunniallisesti viimeiset asiakkaat, jotka lähtivät ravintolasta. Onneksi emme nauttineet yhdeksän ruokalajin menuuta, silloin olisimme lähteneet ravintolasta vasta yön pikkutunteina..

Kyllä tällaisesta ateriasta kuuluu nauttia hitaasti, hartasti ja jokaista annosta ihastellen. Varsinaisia taideteoksia, sanon minä!

Ja vielä kerran pojat.

Viimeisiä päiviä viedään.. No onhan niitä tosiaan vielä jäljellä kymmenisen kappaletta, mutta aika täällä Birminghamissa alkaa kohta olla ohi. Ilmassa ei ole kuitenkaan mitään sen kummempaa dramatiikkaa, vaan oikeastaan voisi sanoa, että eroamme ystävinä.

Suomi kuitenkin jo odottaa meitä, ainakin me odotamme Suomea. On alkanut jo hiukan kuumottaa viime päivinä ajatus lähtemisestä ja kaiken tutun jälleennäkeminen. Molemmille meistä tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme olleet näin pitkään pois Suomesta. Myös molemmille tämä oli ensimmäinen kerta, kun nukkuu toisen ihmisen vieressä yli 300 päivää, siis putkeen.

Vielä olisi kuitenkin jotain tehtävissä, eli näitä odotamme jo...

- Finaali-lauantai; huomenna siis selviää kuka voittaa Kingin ja (Outin mielestä) vielä mahtavampaa:
Kuka lähteekään edustamaan Suomea Euroviisuihin? Todellinen jännitysten ilta!!

- Ensimmäinen ruokailuelämys Michelin-tähti ravintolassa. Tiistaina illastamme Adam´sissa. Odotukset ovat korkealla ja kännykkäkamera viritetty ikuistamaan kaiken.

- Keskiviikkona lähdemme Westons-panimolle paikan päälle tutustumaan, kuinka lempisiiderimme valmistuvat. Reissusta tulee varmasti hauska, ikimuistoinen ja ja.. Ei tätäkään oikein malta odottaa :)

- Viimeisenä sunnuntaina annamme tosiaan vielä yhden mahdollisuuden Sunday Roast-päivälliselle ja menemme nauttimaan sellaisen Purnel´s Bistroon. Toivotaan, että he osuvat nappiin sen kanssa tai ainakin paremmin kuin.. No, paremmin kuin aiemmat.

Maanantaina se onkin hei hei ja junalla Lontooseen. Rinkan testipakkaus on jo tehty, mutta voin sanoa, että ei tule olemaan helppoa liikkua sen kanssa. Hiki tulee jo kun ajatteleekin...

Miksi rinkka, on se minkä kokoinen tahansa, on aina liian pieni?

Ja mistä tätä tavaraa tulee, miten niin materialistinen maailma?

Kerrontaa vielä luvassa, joten eipäs kadota sieltä mihinkään!

Englannin Manse, nääs!

Matkalla maisemat olivat kuin missä tahansa maaseudulla. Lampaita yritettiin bongata koko matka, mutta ne piileskelivät, joten aidontuntuista "Emmerdale-maisemaa" emme onnistuneet vangitsemaan.

 Sää oli kuitenkin suotuisa; aurinko paistoi, lämmitti ja nostatti mielialaa.

Kaupunki, joka oli maailman ensimmäinen teollisuuskaupunki (ainakin Wikipedian mukaan), näyttäytyi meille tällaisena...

Kevät alkaa pikku hiljaa kolkuttelemaan täälläpäin, aurinkoisia päiviä alkaa olemaan jo enemmän. Kaupunkia oli mukavaa tutkailla hyvässä säässä ja upeita rakennuksia löytyi paljon.

Yksi kaupunginosa oli ylitse muiden; North Quarter. Alue on boheemien ja vapaamielisten ihmisten keskittymä, mikä näkyy kaupoissa, kahviloissa ja baareissa, joita alueella on runsaasti. Kaupunginosasta tuli aikalailla mieleen Berliini, ja voinkin ehdottomasti suositella tätä kohdetta kaikille niille, jotka pitävät persoonallisista kahviloista, second hand-vaatekaupoista sekä katutaiteesta.

Mekin kiersimme (tai minä kierrätin Ossia) kaikenlaisissa kaupoissa ja matkaan tarttui aika paljon tuliaisia, lähinnä vaateita. Saattaa olla, että kohta on luvassa postaus vaatteista orastavan kevään kunniaksi. Tosin kevät ei kai Suomessa vielä edes orasta? Noh, kuitenkin.. Kyllä se sieltä ennen pitkään tulee :)

*Kuvakollaasi Oklahoma-kaupasta, jossa oli kaikennäköistä kivaa!*

Toinen asia, johon tietenkin kiinnitimme huomiota matkallamme oli kahvi ja ruoka. Milläs muulla sitä jaksaisi tutkiskella uutta ympäristöä?

Loppujen lopuksi Manchester on kuitenkin rehti jalkapallokaupunki, onhan siellä kaksi joukkuetta Manchester United ja Manchester City. Niistähän tietää kaikki! Ja työskentelin sentään lähes vuoden ManUn kannattajan kanssa, eli tietoa joukkueesta on.. Joka tapauksessa kävimme syventämässä näkökulmaamme jalkapalloon missäs muuallakaan kuin jalkapallomuseossa.

Saattaa olla, että kiinnitin enemmän huomiota 1800-luvun herrasmiesten lajiin kuin nykypäivän jalkapallo saavutuksiin. Kaikki oli vain jotenkin ylevämpää ja kauniimpaa 1800-luvun kuvissa, katso vaikka!

Näitä viiksekkäitä herrasmiehiä ei voi edes verrata nykyajan hikisiin, urheilijamaisiin futareihin.

Vielä lopuksi pieni piristys ja idea kaikille käsistään käteville; ihanan pörröinen siilikaveri! Aivan uskomattoman söpö idea ja mihin muuhunkaan tuollaista pörrölankaa voisi käyttää?

Ps. Hullaannuin hiukan kollaaseista ;)

Karkumatkalla

Tympeän maanantain voi hyvin viettää matkaillenkin, niinpä lähdimme reissulle Lichfieldiin. Samalla pääsimme pakoon asuntonäyttöä, joka oli järjestetty uusille vuokralaisille aamupäiväksi. Kaksi kärpästä tässä lätkäistiin!

Ja matka suurkaupungista (3,7 miljoonaa asukasta) pikkukaupunkiin (100 000 asukasta) vei vain vaivaiset 35 minuuttia, mutta kylläpä tunnelma muuttui siinä välissä.

Ilma oli hirrrmuisen kylmä, tai oikeastaan niin kylmä kuin ilma Englannissa voi olla ja vettä satoi tietenkin. Koleaan iltapäivään oli saatava lämmikettä...

Pienen tutkailun jälkeen löytyihän Lichfieldistäkin mukavia pikkukahviloita! Pujahdimme ensimmäiseen ja hörppäsimme herkulliset iltapäiväkahvit. Samalla mietimme, että kuka ikinä onkaan kahvilat keksinyt, on hän nero. Kahvilassa voi tehdä kaikkea tärkeää; juoda kahvia, höpötellä, seurata kanssaihmisiä ja nauttia siitä hetkestä murehtimatta mistään. Upeinta aikaa.

Myös aivan ihana leipomo-kahvila löytyi, mutta valitettavasti emme ehtineet enää käymään siellä. Ovet olivat kiinni jo neljän jälkeen, tämä on niin tätä pikkukaupunkia! Harmi, sillä näyteikkuna näytti todella herkulliselta.

Jokaiseen englantilaiseen kylään ja kaupunkiin kuuluu tietenkin ainakin yksi katedraali tai kirkkorakennus, niin oli myös Lichfield´ssä. Katedraali oli niin valtava, ettei se mahtunut kuvaan ja niin vakuuttava, ettei uskonut sen olevan totta.

Keskiaikaista havinaa oli koko kaupunki täynnä, sillä esimerkiksi tämä kyseinen talo oli rakennettu jo 1500-luvulla. Edelleen kuitenkin pystyssä ja käytössä vielä sellaisen 500 vuodenkin jälkeen. Voisiko kaikki tässä maailmassa olla näin kestävää?

Ja koska vielä ollaan lomailemassa Englannissa, on syötävä paljon kalaa, makkaraa ja ranskalaisia varastoon. Unohtamatta tietenkään annostemme väripilkkua, herneitä.

Sateinen päivä kääntyi iltaa kohden aurinkoiseksi ja kotimatka kohti suurkaupunkia alkoi. Seuraava seikkailu alkaakin jo huomenna, jolloin lähdemme kolmeksi päiväksi Manchesteriin. Odotukset ovat suuret, koska todella moni on kehunut tätä kaupunkia. Saa nähdä kohtaavatko odotukset ja todellisuus, mutta meille tärkeintä on reissu. 

Ja reissusta tietenkin raportti tänne, kunhan olemme sen ensin täysin siemauksin nauttineet!